Siirry suoraan sisältöön

Taiteellinen työskentely 5Laajuus (5 op)

Tunnus: KKU1124

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija
II opiskeluvuosi
- osaa ideoida, suunnitella ja toteuttaa taideteoksen sekä reflektoida taiteellista työskentelyprosessiaan ja teoksiaan
- osaa kuvailla, kertoa ja analysoida taiteellista työskentelyä ja tuotantoa
- osaa kuvataiteen vanhoja ja uusia tekemisen tapoja sekä soveltaa niitä taiteelliseen työskentelyyn
- osaa työskennellä ohjatusti, kurinalaisesti, itsenäisesti ja luovasti
- tuntee kuvataiteen diskursseja, taidefilosofiaa ja -historiaa ja taiteen nykytilaa.

III opiskeluvuosi
- osaa käyttää ja soveltaa taiteen tekemisen menetelmiä tuottaessaan taidetta
- tunnistaa ja hyödyntää taiteen käsitteitä
- osaa järjestää ammatinharjoittamiseen tarvittavan työturvallisen työtilan, -materiaalit ja -välineet
- osaa kuvataiteilijan ammatinharjoittamisen taloudellisia perusteita
- osaa tuoda oman osaamisensa esille
- osaa toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

IV opiskeluvuosi
- osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamistaan opinnäytetyössään
- osaa kytkeä oman taiteellisen toiminnan nykytaiteen kenttään ja yhteiskuntaan
- löytää ammatti-identiteetin ja kehittyy ammatillisesti
- tuntee taidekenttää

Ilmoittautumisaika

03.05.2024 - 01.05.2025

Ajoitus

02.09.2024 - 09.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Muotoiluinstituutti (LAB)

Toimipiste

Lappeenrannan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Täydentävä osaaminen, AMK
Opettaja
  • Jenni Sokura
  • Linda Roschier
  • Lotta Pyykkönen
  • Outi Peippo
  • Jussi Juurinen
  • Sampo Malin
  • Timo Partanen
  • Janette Holmström
Opetusryhmät
  • MOD1 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Linda Roschier (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Linda Roschier (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Petteri Cederberg (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Petteri Cederberg (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Petteri Cederberg (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Petteri Cederberg (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • MLABTO24H
    Täydentävä osaaminen (AMK) 2024-2025, Muotoiluinstituutti
  • MLTIEX25K
    Saapuvat vaihto-opiskelijat 25K, pitkät vaihdot, muotoilu, Lahti
Pienryhmät
  • MOD1 Jussi Juurinen
  • MOD2 Jussi Juurinen
  • MOD3 Jussi Juurinen
  • MOD4 Jussi Juurinen
  • MOD5 Jussi Juurinen
  • MOD6 Jussi Juurinen
  • MOD7 Jussi Juurinen
  • MOD8 Jussi Juurinen
  • MOD1 Sampo Malin
  • MOD2 Sampo Malin
  • MOD3 Sampo Malin
  • MOD4 Sampo Malin
  • MOD5 Sampo Malin
  • MOD6 Sampo Malin
  • MOD7 Sampo Malin
  • MOD8 Sampo Malin
  • MOD1 Jenni Sokura
  • MOD2 Jenni Sokura
  • MOD3 Jenni Sokura
  • MOD4 Jenni Sokura
  • MOD5 Jenni Sokura
  • MOD6 Jenni Sokura
  • MOD7 Jenni Sokura
  • MOD8 Jenni Sokura
  • MOD1 Outi Peippo
  • MOD2 Outi Peippo
  • MOD5 Outi Peippo
  • MOD6 Outi Peippo
  • MOD7 Outi Peippo
  • MOD8 Outi Peippo
  • MOD2 Janette Holmström
  • MOD3 Janette Holmström
  • MOD4 Janette Holmström
  • MOD5 Janette Holmström
  • MOD6 Janette Holmström
  • MOD7 Janette Holmström
  • MOD8 Janette Holmström
  • MOD1 Timo Partanen
  • MOD2 Timo Partanen
  • MOD3 Linda Roschier
  • MOD4 Linda Roschier
  • MOD5 Petteri Cederberg
  • MOD6 Petteri Cederberg
  • MOD7 Petteri Cederberg
  • MOD8 Petteri Cederberg

Osaamistavoitteet

Opiskelija
II opiskeluvuosi
- osaa ideoida, suunnitella ja toteuttaa taideteoksen sekä reflektoida taiteellista työskentelyprosessiaan ja teoksiaan
- osaa kuvailla, kertoa ja analysoida taiteellista työskentelyä ja tuotantoa
- osaa kuvataiteen vanhoja ja uusia tekemisen tapoja sekä soveltaa niitä taiteelliseen työskentelyyn
- osaa työskennellä ohjatusti, kurinalaisesti, itsenäisesti ja luovasti
- tuntee kuvataiteen diskursseja, taidefilosofiaa ja -historiaa ja taiteen nykytilaa.

III opiskeluvuosi
- osaa käyttää ja soveltaa taiteen tekemisen menetelmiä tuottaessaan taidetta
- tunnistaa ja hyödyntää taiteen käsitteitä
- osaa järjestää ammatinharjoittamiseen tarvittavan työturvallisen työtilan, -materiaalit ja -välineet
- osaa kuvataiteilijan ammatinharjoittamisen taloudellisia perusteita
- osaa tuoda oman osaamisensa esille
- osaa toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

IV opiskeluvuosi
- osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamistaan opinnäytetyössään
- osaa kytkeä oman taiteellisen toiminnan nykytaiteen kenttään ja yhteiskuntaan
- löytää ammatti-identiteetin ja kehittyy ammatillisesti
- tuntee taidekenttää

Toteutustapa ja opetusmenetelmät

Opintojaksoa varten opiskelija tekee työskentelysuunnitelman, joka käydään läpi opiskelijaryhmässä ohjaavan opettajan kanssa. Opiskelija dokumentoi työskentelynsä jaksokohtaisesti sähköiseen portfolioon, jota täydennetään taiteellisten työskentelyjaksojen edetessä. Ohjaava opettaja tapaa opiskelijaa noin kerran viikossa jakson aikana.

Opintojakso päättyy ohjaavan opettajan ja taiteellista työskentelyä suorittavien opiskelijoiden yhteiseen loppukatselmukseen.

Sisältöön kuuluu myös opiskelijan itsenäisesti tekemät näyttelyvierailut, ohjaavan opettajan ryhmäkohtaiset ja henkilökohtaiset tapaamiset sekä Moodle-oppimisympäristö.

Ajoitus ja läsnäolo

Taiteellista työskentelyä tehdään ensisijaisesti kampuksella. Läsnäolo viikkotapaamisissa välttämätön.

Avoimen opiskelijan kanssa voidaan sopia läsnäolovaade erikseen.

Sisältö

Taiteellisessa työskentelyssä tuetaan opiskelijan henkilökohtaisen taiteellisen osaamisen kehittymistä. Opintojakso on neljän viikon mittainen yhtenäinen moduuli, 5 opintopistettä. Tämä tarkoittaa noin 130 opiskelijan työtuntia. Opiskelija valitsee haluamansa neljän viikon mittaisen moduulin aikavälillä 2.9.2024 - 9.5.2025.

Ohjeet moduulin valinnasta lähetetään avoimen AMK:n kautta ilmoittautuneille myöhemmin elokuussa.

Opiskelijan odotetaan työskentelevän pääsääntöisesti itsenäisesti. Keskustelut ja tapaamiset ovat noin kerran viikossa ohjaavan opettajan kanssa henkilökohtaisesti ja/tai ryhmässä.

Arviointimenetelmät

Läsnäolo ja hyväksytysti suoritetut tehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Hylätty (0)

- Toistuvat poissaolot opetuksesta ja opetustilanteista
- Oman työskentelysuunnitelman vaillinainen toteuttaminen
- Jaksolle keskeisten ammattikäsitteiden heikko tuntemus
- Opetustiloissa toimimisen ohjeiden ja työturvallisuuden ohittaminen
- Osallistumattomuus viikkotapaamisiin ja loppukatselmukseen

Arviointikriteerit: taso 1: (arviointiasteikko 1-5)

1
• Osaa työskennellä ohjeiden mukaan
• Osaa tuottaa ideoita taideteoksen tekemiseksi ja toteuttaa taideteoksia
• Osaa ohjattuna tunnistaa ja kuvata taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa osallistua ohjattuun oppimiskeskusteluun
• Osaa hakea oman alansa ammatillista tietoa

Arviointikriteerit: taso 3 (arviointiasteikko 1-5)

3
• Osaa monipuolisesti hakea eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa ohjatusti ja itsenäisesti toteuttaa ideoidensa pohjalta taideteoksia ja kehittää teostaan saamansa palautteen perusteella
• Osaa itsenäisesti tunnistaa ja vertailla käyttämiään taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa arvioida ja perustella osaamista sekä asettaa taiteellisia, sisällöllisiä ja teknisiä kehittämistavoitteita
• Osaa seurata ja kuvata oman alan ammatillista keskustelua

Arviointikriteerit: taso 5 (arviointiasteikko 1-5)

5
• Osaa monipuolisesti soveltaa ja kehittää eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa käyttää suunnitelmallisesti ja luovasti oppimaansa toteuttaessaan teoksia ja soveltaa saamaansa palautetta
• Osaa soveltaa käyttämiään menetelmiä ja analysoida teoksia
• Osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamista
• Osaa osallistua oman alan ammatilliseen keskusteluun

Ilmoittautumisaika

15.05.2023 - 12.04.2024

Ajoitus

04.09.2023 - 10.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Muotoiluinstituutti (LAB)

Toimipiste

Lappeenrannan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 8

Koulutus
  • Täydentävä osaaminen, AMK
Opettaja
  • Jenni Sokura
  • Sampo Malin
  • MI_opettaja_KUVA, Kuvataide Virtuaaliopettaja (LAB)
  • Jussi Juurinen
  • Outi Peippo
  • Timo Partanen
  • Janette Holmström
Opetusryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jenni Sokura (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Sampo Malin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jussi Juurinen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Janette Holmström (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Valinta myöhemmin (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Timo Partanen (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Outi Peippo (Koko: 8. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • MLABTO23H
    Täydentävä osaaminen (AMK) 2023-2024, Muotoiluinstituutti
Pienryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura
  • MOD2 Jenni Sokura
  • MOD3 Jenni Sokura
  • MOD4 Jenni Sokura
  • MOD5 Jenni Sokura
  • MOD6 Jenni Sokura
  • MOD7 Jenni Sokura
  • MOD8 Jenni Sokura
  • MOD1 Sampo Malin
  • MOD2 Sampo Malin
  • MOD3 Sampo Malin
  • MOD4 Sampo Malin
  • MOD5 Sampo Malin
  • MOD6 Sampo Malin
  • MOD7 Sampo Malin
  • MOD8 Sampo Malin
  • MOD1 Jussi Juurinen
  • MOD2 Jussi Juurinen
  • MOD3 Jussi Juurinen
  • MOD4 Jussi Juurinen
  • MOD5 Jussi Juurinen
  • MOD6 Jussi Juurinen
  • MOD7 Jussi Juurinen
  • MOD8 Jussi Juurinen
  • MOD2 Janette Holmström
  • MOD3 Janette Holmström
  • MOD4 Janette Holmström
  • MOD5 Janette Holmström
  • MOD6 Janette Holmström
  • MOD7 Janette Holmström
  • MOD8 Janette Holmström
  • MOD2 Valinta myöhemmin
  • MOD3 Valinta myöhemmin
  • MOD4 Valinta myöhemmin
  • MOD5 Valinta myöhemmin
  • MOD6 Valinta myöhemmin
  • MOD7 Valinta myöhemmin
  • MOD8 Valinta myöhemmin
  • MOD1 Valinta myöhemmin
  • MOD1 Timo Partanen
  • MOD2 Timo Partanen
  • MOD3 Timo Partanen
  • MOD4 Timo Partanen
  • MOD5 Timo Partanen
  • MOD6 Timo Partanen
  • MOD7 Timo Partanen
  • MOD8 Timo Partanen
  • MOD2 Outi Peippo
  • MOD1 Outi Peippo
  • MOD5 Outi Peippo
  • MOD7 Outi Peippo
  • MOD8 Outi Peippo

Osaamistavoitteet

Opiskelija
II opiskeluvuosi
- osaa ideoida, suunnitella ja toteuttaa taideteoksen sekä reflektoida taiteellista työskentelyprosessiaan ja teoksiaan
- osaa kuvailla, kertoa ja analysoida taiteellista työskentelyä ja tuotantoa
- osaa kuvataiteen vanhoja ja uusia tekemisen tapoja sekä soveltaa niitä taiteelliseen työskentelyyn
- osaa työskennellä ohjatusti, kurinalaisesti, itsenäisesti ja luovasti
- tuntee kuvataiteen diskursseja, taidefilosofiaa ja -historiaa ja taiteen nykytilaa.

III opiskeluvuosi
- osaa käyttää ja soveltaa taiteen tekemisen menetelmiä tuottaessaan taidetta
- tunnistaa ja hyödyntää taiteen käsitteitä
- osaa järjestää ammatinharjoittamiseen tarvittavan työturvallisen työtilan, -materiaalit ja -välineet
- osaa kuvataiteilijan ammatinharjoittamisen taloudellisia perusteita
- osaa tuoda oman osaamisensa esille
- osaa toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

IV opiskeluvuosi
- osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamistaan opinnäytetyössään
- osaa kytkeä oman taiteellisen toiminnan nykytaiteen kenttään ja yhteiskuntaan
- löytää ammatti-identiteetin ja kehittyy ammatillisesti
- tuntee taidekenttää

Toteutustapa ja opetusmenetelmät

Opintojaksoa varten opiskelija tekee työskentelysuunnitelman, jotka käydään läpi opiskelijaryhmissä ohjaavan opettajan kanssa.

Opiskelija dokumentoi työskentelynsä jaksokohtaisesti sähköiseen portfolioon, jota täydennetään taiteellisten työskentelyjaksojen edetessä.

Ohjaava opettaja tapaa opiskelijaa kerran viikossa jakson aikana.
Opintojakso päättyy ohjaavan opettajan ja taiteellista työskentelyä suorittavien opiskelijoiden yhteiseen portfolioiden loppukatselmukseen.

Sisältöön kuuluu myös opiskelijan itsenäisesti tekemät näyttelyvierailut, ohjaavan opettajan ryhmäkohtaiset ja henkilökohtaiset tapaamiset sekä moodle-oppimisympäristö.

Arviointimenetelmät

Läsnäolo ja hyväksytysti suoritetut tehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Hylätty (0)

- Toistuvat poissaolot opetuksesta ja opetustilanteista
- Oman työskentelysuunnitelman vaillinainen toteuttaminen
- Jaksolle keskeisten ammattikäsitteiden heikko tuntemus
- Opetustiloissa toimimisen ohjeiden ja työturvallisuuden ohittaminen
- Osallistumattomuus viikkotapaamisiin ja loppukatselmukseen

Arviointikriteerit: taso 1: (arviointiasteikko 1-5)

1
• Osaa työskennellä ohjeiden mukaan
• Osaa tuottaa ideoita taideteoksen tekemiseksi ja toteuttaa taideteoksia
• Osaa ohjattuna tunnistaa ja kuvata taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa osallistua ohjattuun oppimiskeskusteluun
• Osaa hakea oman alansa ammatillista tietoa

Arviointikriteerit: taso 3 (arviointiasteikko 1-5)

3
• Osaa monipuolisesti hakea eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa ohjatusti ja itsenäisesti toteuttaa ideoidensa pohjalta taideteoksia ja kehittää teostaan saamansa palautteen perusteella
• Osaa itsenäisesti tunnistaa ja vertailla käyttämiään taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa arvioida ja perustella osaamista sekä asettaa taiteellisia, sisällöllisiä ja teknisiä kehittämistavoitteita
• Osaa seurata ja kuvata oman alan ammatillista keskustelua

Arviointikriteerit: taso 5 (arviointiasteikko 1-5)

5
• Osaa monipuolisesti soveltaa ja kehittää eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa käyttää suunnitelmallisesti ja luovasti oppimaansa toteuttaessaan teoksia ja soveltaa saamaansa palautetta
• Osaa soveltaa käyttämiään menetelmiä ja analysoida teoksia
• Osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamista
• Osaa osallistua oman alan ammatilliseen keskusteluun

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 30.04.2023

Ajoitus

29.08.2022 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Muotoiluinstituutti (LAB)

Toimipiste

Lappeenrannan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 100

Koulutus
  • Täydentävä osaaminen, AMK
Opettaja
  • Petteri Cederberg
  • Jenni Sokura
  • Sampo Malin
  • Jussi Juurinen
  • MI_opettaja_KUVA, Kuvataide Virtuaaliopettaja (LAB)
  • Timo Partanen
  • Jussi Nykänen
  • Janette Holmström
Opetusryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Timo Partanen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8, opettajan valinta myöhemmin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Petteri Cederberg (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Petteri Cederberg (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Petteri Cederberg (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jussi Juurinen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jussi Juurinen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jussi Juurinen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jussi Juurinen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jussi Nykänen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jussi Nykänen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Jussi Nykänen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Janette Holmström (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • MLABTO22H
    Täydentävä osaaminen (AMK) 2022-2023, Muotoiluinstituutti
Pienryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura
  • MOD4 Timo Partanen
  • MOD7 Sampo Malin
  • MOD2 Jenni Sokura
  • MOD3 Jenni Sokura
  • MOD4 Jenni Sokura
  • MOD5 Jenni Sokura
  • MOD6 Jenni Sokura
  • MOD7 Jenni Sokura
  • MOD8 Jenni Sokura
  • MOD1 Timo Partanen
  • MOD2 Timo Partanen
  • MOD3 Timo Partanen
  • MOD5 Timo Partanen
  • MOD6 Timo Partanen
  • MOD7 Timo Partanen
  • MOD8 Timo Partanen
  • MOD1 Sampo Malin
  • MOD2 Sampo Malin
  • MOD3 Sampo Malin
  • MOD4 Sampo Malin
  • MOD5 Sampo Malin
  • MOD6 Sampo Malin
  • MOD8 Sampo Malin
  • MOD1, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD2, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD3, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD4, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD5, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD6, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD7, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD8, opettajan valinta myöhemmin
  • MOD2 Petteri Cederberg
  • MOD1 Petteri Cederberg
  • MOD3 Petteri Cederberg
  • MOD5 Jussi Juurinen
  • MOD6 Jussi Juurinen
  • MOD7 Jussi Juurinen
  • MOD8 Jussi Juurinen
  • MOD3 Jussi Nykänen
  • MOD2 Jussi Nykänen
  • MOD1 Jussi Nykänen
  • MOD2 Janette Holmström
  • MOD3 Janette Holmström
  • MOD4 Janette Holmström
  • MOD5 Janette Holmström
  • MOD6 Janette Holmström
  • MOD7 Janette Holmström
  • MOD8 Janette Holmström

Osaamistavoitteet

Opiskelija
II opiskeluvuosi
- osaa ideoida, suunnitella ja toteuttaa taideteoksen sekä reflektoida taiteellista työskentelyprosessiaan ja teoksiaan
- osaa kuvailla, kertoa ja analysoida taiteellista työskentelyä ja tuotantoa
- osaa kuvataiteen vanhoja ja uusia tekemisen tapoja sekä soveltaa niitä taiteelliseen työskentelyyn
- osaa työskennellä ohjatusti, kurinalaisesti, itsenäisesti ja luovasti
- tuntee kuvataiteen diskursseja, taidefilosofiaa ja -historiaa ja taiteen nykytilaa.

III opiskeluvuosi
- osaa käyttää ja soveltaa taiteen tekemisen menetelmiä tuottaessaan taidetta
- tunnistaa ja hyödyntää taiteen käsitteitä
- osaa järjestää ammatinharjoittamiseen tarvittavan työturvallisen työtilan, -materiaalit ja -välineet
- osaa kuvataiteilijan ammatinharjoittamisen taloudellisia perusteita
- osaa tuoda oman osaamisensa esille
- osaa toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

IV opiskeluvuosi
- osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamistaan opinnäytetyössään
- osaa kytkeä oman taiteellisen toiminnan nykytaiteen kenttään ja yhteiskuntaan
- löytää ammatti-identiteetin ja kehittyy ammatillisesti
- tuntee taidekenttää

Toteutustapa ja opetusmenetelmät

Opintojaksoa varten opiskelija tekee työskentelysuunnitelman, jotka käydään läpi opiskelijaryhmissä ohjaavan opettajan kanssa.

Opiskelija dokumentoi työskentelynsä jaksokohtaisesti sähköiseen portfolioon, jota täydennetään taiteellisten työskentelyjaksojen edetessä.

Ohjaava opettaja tapaa opiskelijaa kerran viikossa jakson aikana.
Opintojakso päättyy ohjaavan opettajan ja taiteellista työskentelyä suorittavien opiskelijoiden yhteiseen portfolioiden loppukatselmukseen.

Sisältöön kuuluu myös opiskelijan itsenäisesti tekemät näyttelyvierailut, ohjaavan opettajan ryhmäkohtaiset ja henkilökohtaiset tapaamiset sekä moodle-oppimisympäristö.

Arviointimenetelmät

Läsnäolo ja hyväksytysti suoritetut tehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit: taso 1: (arviointiasteikko 1-5)

1
• Osaa työskennellä ohjeiden mukaan
• Osaa tuottaa ideoita taideteoksen tekemiseksi ja toteuttaa taideteoksia
• Osaa ohjattuna tunnistaa ja kuvata taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa osallistua ohjattuun oppimiskeskusteluun
• Osaa hakea oman alansa ammatillista tietoa

Arviointikriteerit: taso 3 (arviointiasteikko 1-5)

3
• Osaa monipuolisesti hakea eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa ohjatusti ja itsenäisesti toteuttaa ideoidensa pohjalta taideteoksia ja kehittää teostaan saamansa palautteen perusteella
• Osaa itsenäisesti tunnistaa ja vertailla käyttämiään taiteen tekemisen menetelmiä
• Osaa arvioida ja perustella osaamista sekä asettaa taiteellisia, sisällöllisiä ja teknisiä kehittämistavoitteita
• Osaa seurata ja kuvata oman alan ammatillista keskustelua

Arviointikriteerit: taso 5 (arviointiasteikko 1-5)

5
• Osaa monipuolisesti soveltaa ja kehittää eri vaihtoehtoja taiteelliseen työskentelyprosessiinsa
• Osaa käyttää suunnitelmallisesti ja luovasti oppimaansa toteuttaessaan teoksia ja soveltaa saamaansa palautetta
• Osaa soveltaa käyttämiään menetelmiä ja analysoida teoksia
• Osaa arvioida, kehittää ja laajentaa taiteellista, sisällöllistä ja teknistä osaamista
• Osaa osallistua oman alan ammatilliseen keskusteluun

Ilmoittautumisaika

03.05.2021 - 04.04.2022

Ajoitus

30.08.2021 - 13.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Muotoiluinstituutti (LAB)

Toimipiste

Lappeenrannan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Täydentävä osaaminen, AMK
Opettaja
  • Jenni Sokura
  • Radoslaw Gryta
  • Sampo Malin
  • Päivi Eronen
  • Emma Peura
  • MI_opettaja_KUVA, Kuvataide Virtuaaliopettaja (LAB)
  • Timo Partanen
  • William Dennisuk
Opetusryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Radoslaw Gryta, kuvanveisto (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Jenni Sokura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Päivi Eronen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 William Dennisuk (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Taidegrafiikka (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 EmmaPeura (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Jussi Nykänen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Jussi Nykänen (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Taidegrafiikka (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Taidegrafiikka (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Taidegrafiikka (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Taidegrafiikka (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Timo Partanen, maalaus (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD1 Radoslaw Gryta, kuvanveisto (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD2 Radoslaw Gryta, kuvanveisto (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD3 Radoslaw Gryta, kuvanveisto (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD4 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD5 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD6 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD7 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
  • MOD8 Sampo Malin (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • MLABTO21H
    Täydentävä osaaminen (AMK) 2021-2022, Muotoiluinstituutti
Pienryhmät
  • MOD1 Jenni Sokura
  • MOD4 Päivi Eronen
  • MOD7 William Dennisuk
  • MOD2 Timo Partanen, maalaus
  • MOD4 Radoslaw Gryta, kuvanveisto
  • MOD2 Jenni Sokura
  • MOD3 Jenni Sokura
  • MOD4 Jenni Sokura
  • MOD5 Jenni Sokura
  • MOD6 Jenni Sokura
  • MOD7 Jenni Sokura
  • MOD8 Jenni Sokura
  • MOD1 Päivi Eronen
  • MOD2 Päivi Eronen
  • MOD3 Päivi Eronen
  • MOD5 Päivi Eronen
  • MOD6 Päivi Eronen
  • MOD7 Päivi Eronen
  • MOD8 Päivi Eronen
  • MOD1 William Dennisuk
  • MOD2 William Dennisuk
  • MOD3 William Dennisuk
  • MOD4 William Dennisuk
  • MOD5 William Dennisuk
  • MOD6 William Dennisuk
  • MOD8 William Dennisuk
  • MOD1 Taidegrafiikka
  • MOD2 EmmaPeura
  • MOD3 Jussi Nykänen
  • MOD4 Jussi Nykänen
  • MOD5 Taidegrafiikka
  • MOD6 Taidegrafiikka
  • MOD7 Taidegrafiikka
  • MOD8 Taidegrafiikka
  • MOD1 Timo Partanen, maalaus
  • MOD3 Timo Partanen, maalaus
  • MOD4 Timo Partanen, maalaus
  • MOD5 Timo Partanen, maalaus
  • MOD6 Timo Partanen, maalaus
  • MOD7 Timo Partanen, maalaus
  • MOD8 Timo Partanen, maalaus
  • MOD1 Radoslaw Gryta, kuvanveisto
  • MOD2 Radoslaw Gryta, kuvanveisto
  • MOD3 Radoslaw Gryta, kuvanveisto